Amerikanbulldoggi

Amerikanbulldoggi on yksi erikoislaatuisimmista koiraroduista tällä hetkellä. Rotu on suoraan alkuperäisten bulldoggien jälkeläinen ja yksi harvoista roduista, joka on säästynyt ulkomuotojalostuksen kirouksilta.

Amerikanbulldoggi on helppo tunnistaa. Lyhytkarvainen, iso, valkoinen bulldoggi. Ei mikään vääräsäärinen tuhisia vaan täyttä lihasta oleva iso koira. Valkoinen väri on yleensä laikutettuna mustilla tai tiikerijuovaisilla läiskillä.

Tämä rotu ei kilpaile puntarissa hyvyydestä vaan on olemassa jonkinlainen optimipaino, jonka jälkeen lisäkilot ovat läskiä. Tämä on tietysti hyvä joissakin näyttelykehissä mutta käyttö- ja työkoiraharrastajalle koiran koko ja ulkonäkö ovat vasta toisella tai kolmannella sijalla. Ennen ulkonäköä tulee toimivuus, terveys ja suorituskyky. Amerikanbulldoggi on juuri tätä. Harvemmin näkee muita koirarotuja, jotka pystyvät paikaltaan hyppäämään aikuisen miehen yli ja vieläpä kääntymään ilmassa. Superkoira.

Amerikanbulldggi on toiminut - ja toimii edelleen - Yhdysvalloissa piha-, karja- ja metsästyskoirana uudisraivaajien ajoilta alkaen. Koira pysyi maatilojen takapihoilla ja amerikkalaisen maaseudun käyttökoirana melkein nykypäiviin asti.

Petes Bulldogs

Historia maailmalla ja Suomessa

Rotu oli täysin tuntematon aina 1980-luvulle asti, jolloin siitä mainittiin ensimmäisen kerran Dr. Carl Semecicin kirjassa (kirjaa saatavilla mm. Amazonista). Atleettinen, suuri valkoinen koirarotu kohahdutti koiraharrastajia ja rodun jalansija koiramaailmassa oli varmistettu.

Ei liikaa makeaa mahan täydeltä ja julkisuus toi mukanaan myös kääntöpuolen. Aivan kuten niin monelle muulle koirarodulle. Amerikanbulldoggin suosion kasvaessa lyöttäytyi mukaan uusia kasvattajia, pennuttajia ja jalostajia hyvässä ja pahassa. Tiukasta, lihaksikkaasta ja räväkästä amerikanbulldoggi-rodusta sukeutui jälkeläisiä joka lähtöön. Käyttökoira degeneroitui kerrostalokasvattajien rahasammoksi ja kohta nosti päätään näyttelykehissä leivottu amerikanbulldoggien pullamössösukupolvi.

Ensimmäiset suomalaiset amerikanbulldoggit rantautuivat 1990-luvulla. Suomeen tuodut koirat olivat rodun aatelia aikaansaivat suurta epäuskoa sen ajan käyttökoiraharrastajille. Oliko muista koiraroduista enää mihinkään? Superkoirarodun maihinnousu oli hallittu ja oli monelle työkoiraharrastajalle kuin koivuhalon isku juntin takaraivoon. Amerikanbulldoggi oli tullut Suomeen.

Mitä Jenkki edellä sitä suomipoika perässä. Suomessa toistui täsmälleen sama kuin kymmenen vuotta aikaisemmin suuren rapakon takana. Siihen aikaan ei trokareiden silmissä vilkkunut euro vaan markka. Amerikanbulldoggi onnistuttiin ryvettämään paperittomilla koirilla, pennuttamalla huonoja yksilöitä ja tuuppaamalla käsiin jääviä pentuja laitapuolen kulkijoille. Suomen soppa oli valmis ja jälkiä siivotaan vielä pitkään. Jotkut hörppivät tätä klimppisoppaa vielä tänäkin päivänä. Esimerkiksi 2009 paljastui eräs suomalainen "kasvattaja", joka rekisteröi amerikanbulldoggeja väärin sukupuin ulkomaisiin rekistereihin. Helppo raha ja tyhmyys yhdistyvät.

Petes Bulldogs

Rotu nyt ja tulevaisuudessa

Amerikanbulldoggin lähtökohdat ovat kuitenkin moneen muuhun koirarotuun verrattuna ylivoimaiset ja rotu on kestänyt hyvin jopa asiaa ymmärtämättömien koiraharrastukset. Vuosituhannen vaihteessa Suomeen ilmaantui aivan uudella asenteella ryyditetty amerikanbulldoggiharrastaja (Jukka Autio), joka kykeni kriittiseen jalostukseen ja kaivamaan rodusta esiin sen olennaisen - käyttökoiran, joka on ylivoimainen harraste ja työkoira.

Suomen amerikanbulldoggit ovat kokeneet uuden nousun. Rodun painopiste siirtyi nopeasti kaffepöytäkeskustelusta toimintaan ja tuloksiin. Suomeen tuotiin uusia koiria Yhdysvalloista tiheän laatuseulan läpi, yhteydenpito huippukasvattajiin vetreytyi ja tulevaisuus on valoisa. Suomessa on vieraillut rodun erikoisasiantuntijoita ja amerikanbulldoggit ovat kunnostautuneet useassa koiraurheilulajissa (taakanveto, petojahti yms.).

Kuten niin monen muun koirarodun kohdalla niin myös amerikanbulldoggi on rotuna elävä. Valtaosa kasvattajista ja kenneleistä ovat pieniä ja menevät helpon tien kautta. Näyttelytoiminta on muuttanut tämän osan rodusta pulskaksi ja pehmeäksi koirapuistokoiraksi, jolla voi leveillä vaikka naapurin sedälle nettifoorumin kautta.

Petes Bulldogs

Työkoira

Amerikanbulldoggi elää kuitenkin väkevästi myös hyväkuntoisena, vertaansa vailla olevana työkoirana, jolla harrastetaan ja ylläpidetään käyttökoiran perinteitä! Tämä on se aito amerikanbulldoggi, omistajan ja kasvattajan ylpeys.
Tämä sama amerikanbulldoggi on se, joka on elävä esimerkki siitä mitä koira parhaimmillaan on.

Lue lisää Pete's Bulldogs -kennelistä.

Rodun rotumääritelmästä, rekisteröinnistä, historiasta yms. löytyyy paljon kirjoitettua tietoa suomeksi SAB ja SATHY-yhdistysten sivuilta.

© www.petesbulldogs.com